maanantai 20. helmikuuta 2017

Raksaviikot 41-44, muuttokuumetta

Muutto ei ole vielä lähelläkään, mutta en voi mitään sille, että innostus kasvaa sitä mukaa kun pintoja valmistuu. Pakkasin eilen jo ensimmäiset muuttolaatikotkin. Olen kyllä jo pidemmän aikaa valmistautunut muuttoon muun muassa karsimalla turhaa tavaraa, tyhjentämällä keittiön kaappeja ja pakastinta, sekä suunnittelemalla uuden kodin huonekalujen paikat valmiiksi. Muuttopäivänä on sitten kätevää, kun huonekalut voi viedä suoraan oikeille paikoilleen ja ruokatarvikkeita yms. on mahdollisimman vähän siirrettävänä.

Raksaviikolla 41 oli Jämerän loppukatselmus ja sen jälkeen on tehty esimerkiksi vedeneristyksiä, sisäkattoja, saunan levytyksiä, liukuoviseinä meidän makkariin ja sähkötöitä. Laatoitukset eivät ole vieläkään alkaneet, mutta toivottavasti urakoitsija aloittaisi viimeistään ensi viikolla. Keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteet saapuvat ensi viikon perjantaina, joten sisätyöt olisi ennen sitä hyvä saada mahdollisimman hyvälle mallille.

Valaisinten paikkojen sovitus oli olohuoneessa melko vaativa homma, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.

Keittiön ja olohuoneen katto on listoja vaille valmis. 

Keittiön kattoa

Pienimmän huoneen katto
Vääränlaiset pistorasiat. :( Voi että minua harmitti, kun halusin seinään upotettavat mallit ja rasiat olivatkin vääränlaiset. Onneksi löydettiin hyvä kompromissiratkaisu ja nuo menevät vielä vaihtoon.

Hyvällä raksaimurilla on ilo siivoilla



keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Raksaviikot 37-40, hommat edistyvät

Tammikuun alussa ei sisätiloissa näkyvää muutosta juurikaan syntynyt, kun mies urakoi vielä yläpohjan eristysten parissa. Pari viimeistä viikkoa onkin sitten vastapainoksi ollut hulinaa, kun seiniä on viimeistelty, ilma-vesilämpöpumppu asennettu, kattokoolaukset tehty lähes loppuun, makuuhuoneen ulko-ovi vaihdettu, kattopaneelit kannettu sisälle, sisäovet saapuneet, kiinteiden kalusteiden tilaukset lyöty lukkoon ja mitäköhän vielä. 

Smyygit <3

Kahden tytön huone, väliseinä puuttuu vielä

Kattokoolauksia

Tässä makuuhuoneen ovi vielä asentamatta olohuoneen lattialla

Kattopaneelit maalattua mäntyä, hyvin edullista Aure Kantria

Sisäovet saapuivat Haapsalu Uksetehtaalta. Ovet ovat kaikki 230cm korkeita, sävytetty seinien sävyyn (Tikkurilan paperi), piilosaranoilla ja huultamattomia.

Makuuhuoneiden ovet rivissä

Vanhempien makuuhuoneen lopullinen ovi paikoillaan. Nyt ovat karmit samassa tasossa.

Keittiön nurkasta kuvattuna

Keittiön liukuovi. Tästä heijastuu kivasti, kun takassa on tuli.

Viime viikkojen hankintoina ovat ainakin saunan laatat (Pukkila Neostone Antracite), joita tulee kiukaan taakse seinälle ja kolme Flos Foglio valaisinta pitkälle seinälle


Turusta haimme kyläilyreissun yhteydessä jo aikoja sitten tilatut parketinalusmuovit. Tuplexin isointa rullaa löytyi edullisimmin Sarokkaalta, joten taisin jo black friday -alesta tilata ne valmiiksi sinne odottamaan. Samalla reissulla haimme myös väliaikaisen liiketunnistinvalaisimen talon ulkoseinään ja tammista hyllylevyä testiksi yhteen ikkunasyvennykseen.