Kodinhoitohuoneen terassin katos syntyi viime viikon aikana ja lisäksi urakoitsija sai viimeisetkin kattotuolit paikalleen. Osa aluskatteesta ja tuulenohjaimet löysivät myös paikkansa. Lattiantasoituskin etenee hitaasti, mutta varmasti. Aikataulun mukaan ensi viikolla pitäisi jo valaa lattiaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei ihan siihen mennessä ole valmista.
Sahareissu onnistui apuvoimien ansiosta ilmeisesti oikein hyvin ja saimme mukavasti puutavaraa muun muassa autotallia varten. Miehellä onkin mennyt taapeleita kasatessa mukavasti muutama ilta. Sunnuntaina pääsimme juhlimaan tuplarippijuhlia, joten osa viikonlopusta meni taas rentoutumisen merkeissä.
|
Kuvia vaihteeksi sisäpuolelta |
|
Tuulenohjaimet paikallaan |
|
Vielä näkyy pieni pala taivasta |
|
Olohuoneen maisemaa |
|
Vanhempien makuuhuoneen ja olohuoneen ikkunoita |
Kävimme pienimmän kanssa yhtenä iltana mansikkamaalla ja hämmästys oli suuri, kun keskellä peltoa sijaitsevalta mansikkamaaltamme oli hävinnyt kaikki mansikat ja lisäksi linnunpelätteinä toimineet kaksi kumikäärmettä. Käärmeitä ei näkynyt missään, joten arvoitukseksi taitaa jäädä, ovatko mansikat ja käärmeet hävinneet lintujen matkaan vai onko paikalla käynyt muita kutsumattomia vieraita. Tontin yllä kaartelee silloin tällöin jotain haukkalintuja, mutta ne ovat niin korkealla, että kokoa on vaikeaa hahmottaa. En tiedä, että olisivatko ne voineet napata käärmeet. Mikäli mansikkakato jatkuu, niin täytyy varmaan laajentaa kameravalvontaa myös mansikkamaan puolelle, jotta nähdään kuka siellä oikein vierailee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti