maanantai 2. marraskuuta 2015

Kuvia keittiö- ja kodinhoitohuonesuunnitelmista

 Sain Puustellilta luvan julkaista suunnittelukuvia, joten tässä on esimakua meidän tulevasta keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta. Materiaaleista löytyy tarkempaa tietoa edellisestä postauksesta. Oikealla korkeissa kaapeissa on jääkaappi ja pakastin, astianpesukone tulee altaan oikealle puolelle ja mikro saarekkeeseen tason alle, niin että lapsetkin yltävät siihen ja näkymä olohuoneeseen pysyy yhtenäisenä. Tuohon vasemmalle tulee puuhella ja sen viereen pöydän päähän takka. Huonekorkeus on keittiössä ja olohuoneessa 3,3 metriä ja muualla talossa 2,7 metriä. Pöydän toiseen päätyyn jäävät lasiliukuovet, joista pääsee terassille.






Kodinhoitohuoneeseen tulee lähinnä ihan peruskaapistoa ja myös puhtaanpyykin koreille oma alakaappinsa, jotta kaikki korit saa kaappiin piiloon. Ensimmäiseen korkeaan kaappiin tulee siivouskomero ja toiseen likapyykkikorit (joita tulee kuvasta poiketen kolme kappaletta). Ihan noin villiä seinäkuviointia ei ole luvassa, mutta jotain kivaa voisi kyllä kodariin keksiä valkoisten kaapistojen seuraksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti